Milloin lahjan antaminen katsotaan ennakkoperinnöksi?

10.11.2020

Ennakkoperintäsääntelyn tarkoitus.

Usein vanhemmat haluavat, että molemmat lapset saavat heidän kuolemansa jälkeen saman verran omaisuutta.

Ennakkoperintösääntelyllä pyritään varmistamaan rintaperillisten yhdenvertainen asema tulevan perinnönjaon suhteen. Jos toinen lapsista on jo vastaanottanut ennakkoperintöä, katsotaan hänen tällöin saaneen ”etukäteen” jo osan omasta perintöosastaan. Jo saatu ennakkoperintö vähennetään myöhemmin hänelle tulevasta perintöosuudesta. Tällä tavalla perinnönjaossa tasataan tilit perillisten kesken.

Perittävän elinaikanaan tekemät lahjanluontoiset luovutukset on voitava ottaa perinnönjaossa huomioon, jotta samassa asemassa olevat perilliset saisivat perittävältä kukin saman verran omaisuutta.

Rintaperillinen vai muu perillinen

Rintaperilliselle annettu lahja katsotaan suoraan ennakkoperinnöksi, jollei esimerkiksi lahjakirjassa toisin määrätä tai muuten olosuhteista päätellen ole muuta katsottu tarkoitettavan.

Sen sijaan muulle kuin rintaperilliselle annettua lahjaa ei pääsääntöisesti pidetä ennakkoperintönä, ellei perittävä ole erikseen niin määrännyt. Toisaalta huomioon otetaan myös tapauskohtaiset olosuhteet lahjan ennakkoperintöluonnetta arvioitaessa.

Mikäli kaikille rintaperillisille on annettu samansuuruiset lahjat, voidaan olettaa, ettei tarkoituksena ole antaa ennakkoperintöä.

Ennakkoperintöjärjestelmä on tahdonvaltainen, sillä perittävä voi eläessään kumota lainsäädännön asettamat ennakkoperintöolettamat näin määräämällä.

Vanhempi voi esimerkiksi ottaa lahjakirjaan maininnan siitä, ettei kyseinen lahja ole lapsen ennakkoperintöä, eikä sitä täten voitaisi ottaa huomioon ennakkoperintönä. Perintöverotuksen progressiivisuuden vuoksi tämä onkin usein kannattavaa. Toisaalta samalla tavalla perittävä voi määrätä jonkin lahjan ennakkoperinnöksi. Lahjan antajalla itsellään on siis valta päättää, pidetäänkö lahjaa ennakkoperintönä vai ei. Tästä tulee vain muistaa määrätä!

Ennakkoperinnön kannalta tärkeää on huomioida esimerkiksi seuraavat seikat:

  • Myös alihintainen kauppa voidaan katsoa lahjan osalta saajansa ennakkoperinnöksi
  • Ennakkoperintö arvostetaan lahjan vastaanottohetken arvoon, jollei esimerkiksi lahjakirjassa tai testamentissa ole määrätty toisin
  • Ainoastaan perittävän olosuhteisiin nähden tavanomaista suuremmat lahjat voidaan ottaa ennakkoperintönä huomioon
  • Myös vuosia sitten annetut lahjat voidaan ottaa huomioon ennakkoperintönä, aikarajaa ei ole!
  • Saaja maksaa ennakkoperinnöstä lahjaveron -> maksettu lahjavero vähennetään myöhemmin häneen kohdistuvasta perintöverosta

Perintöasioissa on tärkeää aina miettiä kokonaisuutta sekä mahdollisia veroseuraamuksia. Jokainen tilanne on tapauskohtainen. Lakimiehemme auttavat mielellään perintösuunnittelussa.

Seuraa meitä somessa

Artikkelit